Kirje siskolle

Rakkaalle siskolleni, 

Teillä & Meillä. Kaksi sisarusta, kaksi perhettä. Kaksi elämää, kaksi tarinaa. Vuosi 2017 kuljetti meitä samaan suuntaan enemmänkin kuin blogin kautta, meistä tuli Äitejä. Erilaisia äitejä, samanlaisia äitejä. Kuten olemme huomanneet, ei ole aina helppoa olla äiti. Viimeisimmän postauksesi inspiroimana haluankin nyt sanoa muutaman sanan ihan juuri Sinulle, siskoista ihanimmalle.

En väitä tietäväni äitiydestä enempää kuin Sinä, mutta hieman pidempi taival minulla kuitenkin äitiyttä on takana. Olen ollut nuori äiti, yksinhuoltaja äiti, uusperheen äiti, hyvä äiti, huono äiti ja ties mikä äiti. Elämä on kuljettanut. Suurin oivallukseni tällä kertaa äidiksi tultuani on ollut se, että kun asiat on hyvin, on helppoa olla ihan juuri sellainen äiti kun on aina halunnut olla. Asiat mutkistuvat kun ilmenee vastatuulta. Mitä enemmän huolia, sitä vaikeampaa on toteuttaa sitä omaa ideaa ja vaatimusta "täydellisestä äitiydestä". Jo riittävä määrä valvottuja öitä saa mielen temppuilemaan. Tulee ehkä tiuskittua ja äyskittyä turhia, harmistuttua tiskeistä, pahoitettua mieli turhasta. Se on inhimillistä. Pitäisikö silti jaksaa käyttäytyä kauniisti ja rakentavasti? Tottakai. Omaa jaksamista pitää vaalia. Pitäisikö Sinun joskus Juliuksen päiväunien aikaan levätä eikä siivota? Pitäisi. Ehdottomasti. Vetää ne mielikuvitteiset hatsit kalliolla. 

En ole huolissani, pärjäät upeasti. Haluan vain sanoa, että meissä jokaisessa on mahdollisuuksia monenlaiseen äitiyteen eikä se paras mahdollinen äitiys aina ja joka hetki ole mahdollista. Pitäisi olla, mutta ei ole. Joskus pitää nuuhkia sitä vauvan tuoksua vähän enemmän, että huumaantuu taas "äitiyden ihanuudesta". 

Tukiverkko. Kyllä, se pelastaisi monelta huonolta päivältä ja vaikealta tilanteelta. Vauvatreffit, perhekerhot, rauhallinen lounas ystävän kanssa, auttava käsi kun itse sairastaa... Miten monesti olen Sinua miettinyt siellä Ruotsissa, Jenkeissä, maailmalla.. Milloin missäkin. Miten joudut monesta päivästä ja hetkestä suoriutumaan. Et voi verrata tässä (tai missään muussakaan) itseäsi muihin. Tukiverkon luominen vaatii joskus aikaa ja työtä. Ehkä siellä Amerikassa äidit tapaavat toisiaan myöskin kerhoissa tai puistoissa, en tiedä. Toista se kuitenkin on luoda verkostoa tutussa kulttuurissa, tutussa kaupungissa ja tutuissa puitteissa. Miten sitä vain niin helposti aina vertaakin itseään niihin muihin.. Ja niillä muilla on aina kaikki vähän paremmin. Mukamas. Ainakin somessa.

Olette saaneet kuulla valinnoistanne arvostelua, sen tiedän. Se ei ole mukavaa. Vanhemmuus ja äitiys on niin kovin herkkä asia. Muistan monia kommentteja kymmenenkin vuoden takaa mitä olen saanut omista valinnoistani. Ne ovat osuneet suoraan sydämeen ja satuttaneet enemmän kuin mikään muu asia olisi voinut satuttaa. Muista kuitenkin, että Sinä olet ihana äiti Juliukselle ja Julius saa kasvaa aivan ihanassa, turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä. Hänen asiat eivät voisi olla paremmin. Mielipiteitä mahtuu maailmaan, pidä Sinä omasi ja kulje rohkeasti omaa tietäsi. 

Palataan vielä Laura Sippolaan: "Oispa mukavaa ottaa hatsit ja antaa maailman hetken pyörii. Antaa puikot muille ja fiilistellä vaan. Oispa mukavaa ottaa hatsit ja maata selällään kalliolla. Ei paimentaa ketään, ei varoa, ei hoitaa, olla yksin vaan. Antaa tuulen hiuksiani hiljaa hulmuttaa." Tunne siitä, että kukaan ei tarvitse minua. Mikä ristiriita siinä onkaan kun sehän se on se elämän suola, että joku tarvitsee ja että sinulla on tärkeä tehtävä. Eikä mikään tehtävä ole niin tärkeä ja merkittävä kuin pienen ihmisen hoitaminen ja kasvattaminen. Ristiriitaista. Ehdotankin, että lähdemme heti kun mahdollista viettämään "kukaan ei tarvitse" meitä viikonloppua Kolille tai johonkin muuhun ihanaan paikkaan, jotta voimme sitten akut täynnä virtaa palata tähän tärkeään tehtävään nimeltä äitiys, olemaan saatavilla ympäri vuorokauden ja viikon jokaisena päivänä. 

Terveisin Maarit

Ps. Muistatko meidän vauvatreffit keskustassa? Aito todiste ettei some aina kerro koko totuutta..