Viimeksi julkaisin ajatuksiani muutaman kuukauden takaa (nyt on pakko todeta, että aika todella menee nopeasti) ja siskokin on kirjoitellut elämästään Amerikassa niin ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa ihan siitä miten meillä menee ja mitä meille kuuluu. Tässä siis Rosan 9kk postaus.
Rosa on tietysti kasvanut ihan hurjasti, kuten kuvitella saattaa. Uusia taitoja tuli ihan hurjalla rytinällä siinä 8,5kk iässä. Yhtäkkiä lattialla tylsyyttä kiukutellut pikkuinen vauva otti muutamia äkäisiä ryömimisliikkeitä. Sen homman selvästi tuntuessa kurjalta hän nousi lähes samointein kontilleen ja lähti tällä uudella taidolla varustettuna tutkimaan kotia ja maailmaa. Eikä konttauskaan sitten riittänyt vaan viikon sisään Rosa sitten nousi itse tukea vasten seisomaan ja samoin tein lähti myös kävelemään tukia pitkin. Tässä siis muistutus meille kaikille äideille -jokaisella vauvalla on oma kehitysvauhti ja tyyli. Vertailu voi olla kiinnostavaa, mutta sille on turha antaa liikaa painoarvoa. Ensin tultiin pahasti jäljessä ja yhtäkkiä hypätiin jopa hitusen edelle tai ainakin muiden kyytiin.
Jos, liikkumisen opettelu oli Rosalla pitkään vähän tahmaista, niin puhetta sitten taas on tapailtu senkin edestä. Ei mitään oikeita sanoja, mutta jatkuvaa pölpötystä ja tavujen harjoittelulua olemme saaneet ihastella hänen elämän esikuukaisista asti. Sana "äiti" on tullut useamman kerran, mutta mielestäni se ei ole minua tarkoittanut vaan ollut enemmän juurikin tuota äänteiden harjoittelua ja niillä leikittelyä. Kuitenkin uusimpana uutuutena Rosa on alkanut joitain sanoja toistamaan perässä -omalla hapuilevalla tyylillään toki. Näistä sanoista tutuin ja selvästi Rosalle rakkain on "kissa" joka taipuu hänen suussaan muotoon "kisss" ja sen sanan merkityksen hän myös mielestäni oikein hyvin ymmärtää. Emme siis vielä keskustele hänen kanssaan syvällisiä, mutta jollain tapaa sanojen maailma on hänelle avautumassa.
Sormiruokailua edelleen harjoitellaan (ei ihan meidän juttu, mutta onnistuessaan hauskaa touhua), välikausihaalari ja ensikengät on hankittuja ja hiekkalaatikolla leikitty (lue Rosa istui ja ihmetteli meidän muiden tehdessä hiekkakakkuja) ja opittu vilkuttamaan sekä taputtamaan. Tuo vilkuttaminen on minusta näistä taidoista ehkä hellyttäväin, mutta myös sydäntä särkevin. Äidin sydän meinee särkyä kun pikkuinen innoissaan vilkuttaa milloin kenellekin eikä saa tietenkään aina vastausta vilkutuksiinsa. Ehkä se ei hänestä niin pahalle oikeasti tunnut, mutta jotenkin sitä joskus toivoisi, että meidän kulttuuri olisi... hitusen sosiaalisempi? Tai miten tämän asian nyt ilmaisis.
Omassa elämässäni ehkä suurin muutos on vanhempainrahan vaihtuminen kotihoidontukeen mikä tarkoittaa myös pikkuhiljaa ja hitaassatahdissa töihin palailua. Rosa jatkaa kanssani vielä kotona oleilua, mutta sillointällöin hän pääsee pieniksi ajoiksi isovanhempien hoitoon mikä on kaikinpuolin uutta hänelle ja jännittää ihan hirveästi. Siltä saralta elämässä siis hieman stressiä, mutta muuten meillä menee kaikinpuolin ihan kivasti. Vielä kun tuleville päiville on tiedossa mainiota ulkoilusäätä niin siinähän sitä on stressiin ja huoliin loistava lääke ihan luonnon puolesta luvassa.
Keväisin terveisin Maarit
Kommentit
Lähetä kommentti